Pihakehitys kasvillisuuden elävöittämiseksi ja toiminnallisuuden parantamiseksi Kirkkonummen seudulta

Varaa kartoituskäynti

SMArt Garden Solutions Network Oy tarjoaa ammattitaitoiset pihasuunnitelmat ja tontin kasvuston kehittämisen palvelut Espoossa, Kauniaisissa ja Kirkkonummella. Pihakehitys tulee ajankohtaiseksi etenkin taloyhtiöille viimeistään silloin, kun rakentamisajankohdasta on kulunut noin 30 vuotta. Kasvusto ja tyyli tontin alueella on hyvä päivittää ajanmukaiseen muotoon, jotta piha-alue palvelee asukkaitaan parhaalla mahdollisella tavalla.

Muutoskohteiden suunnittelu ja toteutus

Kun koti vaihtaa omistajaa tai taloyhtiö ikääntyy, puutarhan ja pihan muutostyöt ovat tarpeen pihan parhaan toiminnallisuuden säilyttämiseksi. Monesti pihakehityksen tarve tulee esiin muutamissa kasvillisuuden tai käyttömukavuuden ongelmakohdissa. Kun pihakehitys on ajankohtaista, ole yhteydessä meihin! Aloitetaan yhdessä kohteen suunnittelu ajattoman ja toiveidesi mukaisen pihan tai puutarhan toteuttamiseksi.


Aloitamme jokaisen muutosprojektin aina kartoittamalla lähtötilanteen paikan päällä. Ammattilaistemme avustamana pureudut heti mahdollisiin ongelmakohtiin ja pääset kertomaan oman visiosi tai toiveesi. Teemme kartoituksen perusteella asiakkaalle visuaalisen tai sähköisen luonnoksen projektista sekä tarkan hinta-arvion.

Pihasuunnittelut toiveidesi mukaisesti

Pihakehityksen työt suunnitellaan aina räätälöidysti ja asiakaslähtöisesti. Selvitämme heti projektin alussa tontin muutostarpeet sekä toiveesi talon ympäristön kulkureiteistä ja kysymme, kaipaatko pihaan jatkossa helppoa muunneltavuutta vai keskitymmekö kasvuston helppohoitoisuuteen. Kaikissa toteutuksissamme otamme huomioon myös talolle tai taloyhtiölle ominaisen tyylin, jonka voimme päivittää uudelle vuosikymmenelle.


Monipuoliset puutarha- ja pihasuunnittelun palvelumme takaavat, että lopputulos on asiakkaan toiveiden mukainen. Kutsumalla puutarhakonsultoinnin ammattilaisen paikalle saat oivaltavan näkemyksen pihasi ja puutarhasi uusista mahdollisuuksista.

Kotitalousvähennys piha-alueen ja puutarhan hoidosta

Huomioithan, että olet oikeutettu myös kotitalousvähennykseen teettäessäsi tarvittavat työt piha-alueelle tai puutarhaan ammattilaisella. Saat vähennyksen teettämästäsi työstä, kun työ tehdään omassa kodissa, vanhempien tai isovanhempien kodissa tai vapaa-ajan asunnossa. Lähetämme asiakkaillemme laskun, jossa kotitalousvähennyskelpoinen osuus on aina valmiiksi eriteltynä.

Lue lisää kotitalousvähennyksestä